Kuinka Suunnitella Budjetti Turvallisesti Uudelleen Taistelussa Inflaation Nousua Vastaan?

Inflaatio

Inflaation nousu nakertaa väistämättä myös tavallisen palkansaajan kukkaroon koloja ja monilla meistä ei ole enää varaa samoihin asioihin kuin aiemmin. Ainakaan samassa mittakaavassa ja ilman tarkkaa suunnittelua. Mikäli olet laatinut henkilökohtaisen talousbudjetin joskus, voi sen päivittäminen olla tarpeen inflaation tuomia uusia haasteita kohdatessa. 

Jos taas et ole koskaan laatinut henkilökohtaista talousbudjettia, on viimeistään nyt korkea aika tehdä niin, sillä budjetointi auttaa oman talouden seurannassa ja auttaa lisäksi lähes huomaamatta karsimaan turhia kuluja. Onneksi säästäminen onkin mahdollista monella eri saralla, sillä kaikki asiat eivät ole missään nimessä kallistuneet ja niihin, jotka ovat, löytyy hyviä vaihtoehtoja. Tässä artikkelissa esittelemme joitakin turvallisia keinoja, jotka auttavat suunnittelemaan budjettia taistelussa inflaation nousua vastaan.

Miksi henkilökohtainen budjetti pitäisi laatia?

Ensimmäisenä monella herää kysymys, että miksi budjetti edes pitää laatia? Mikään laki ei sitä määrää, eikä sen laatimisesta saa mitään suoranaisia palkkioita. Budjetin laatimisen hyödyt ovat kuitenkin erittäin moninaiset. Ensinnäkin henkilökohtainen talousbudjetti saa ymmärtämään sen, mihin rahat kuluvat. Monet kulutuskohteet saattavat tuntua pieniltä tai merkityksettömiltä ja vasta budjettia laatiessa ja sen taustatyötä tehdessä tajuaa, että näistä merkityksettömän tuntuisista summista kertyy yhteenlaskettuna suurempia. Monet tällaisista kulutuskohteista on helppo jättää pois ilman, että eroa edes huomaa. Henkilökohtainen budjetti ja sen täsmällinen seuranta antaa työkalut muuttaa tottumuksia. Ilman budjetointia ja budjetin seurantaa tällaiset työkalut puuttuvat. Ei yksinkertaisesti ole tietoa siitä, kuinka tarvittavat kympit tai sataset saisi säästettyä.

Sisällysluettelo

Muokkaa viihdebudjettiasi ja pelaa turvallisesti

Yksi yleisimmistä kulutuskohteista, joihin kuluvaa tarkkaa summaa eivät ihmiset tiedä, on viihde. Monet käyttävät erilaiseen viihteeseen suuriakin summia. Budjetin laatiminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että viihteestä pitäisi luopua. Sen sijaan se tarkoittaa, että käyttää viihteeseen vain sen verran rahaa, kuin on budjetoinut. Erittäin suosittuja viihdemuotoja ovat muun muassa äänikirjapalvelut, internetin suoratoistopalvelut ja erilaiset pelit, kuten värikkäät nettikasinoiden kolikkopelit. 

Nämä ovat kaikki erittäin viihdyttäviä palveluita ja kohtuudella käytettynä mitä parasta viihdettä. Budjettia laatiessa kannattaa varmistaa, että käytetyt viihdepalvelut ovat turvallisia. Asiantuntijoiden arvioimat luotettavat nettikasinot ovat esimerkiksi paras kohde suunnata osa viihdebudjetista, jos nettikasinoilla pelaaminen on sydäntä lähellä ja myös suoratoistopalveluiden kohdalla kannattaa lukea erilaisia arvioita, ennen kuin tekee valintansa.

Viihdebudjettia muokatessa ei kannata olla liian julma. Elämä ei ole mitään ilman viihdettä, joten kohtuullinen kuukausittainen annos sitä parantaa elämän laatua. Budjetin suunnittelemisessa ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä lyhyttä muutosta, vaan pysyvä muutos. Näin ollen viihdemäärän suuri karsiminen ei ole tarkoituksenmukaista, vaan järkevämpää on suunnata tietty viihdebudjetti entistä turvallisemmin ja ennen kaikkea varmistaa, että summa ei vaihtele juurikaan seurantajaksojen, esimerkiksi kuukausien, välillä. 

Apuohjelmien käyttäminen

Budjetin voi laatia tavalliseen tekstitiedostoon tai excel-taulukkoon, mutta on myös olemassa useita apuohjelmia ja malleja, joiden avulla budjetin laatiminen ja suunnittelu on helpompaa kuin puhtaalta pöydältä. Näihin tutustumiseen kannattaa varata jonkin verran aikaa, sillä pidemmän päälle aikaa säästyy, kun kaikkia budjetissa huomioon otettavia asioita ei tarvitse miettiä itse.

Aloita budjetin suunnittelu seurannalla

Budjetin suunnittelu kannattaa aloittaa huolellisella seurannalla. Mikäli jonkinlainen vanha budjetti on jo olemassa, on seuranta-aika lyhyempi, mutta sekin täytyy huolellisesti. Pysytäänkö budjetissa ja onko kyseisen budjetin alkuperäiset luvut enää lainkaan relevanttia inflaation tai muiden hintaan liittyvien syiden vuoksi. Mikäli mitään budjettia ei ole pohjilla, kannattaa seuranta aloittaa ilman ennakko-odotuksia tai vaatimuksia. 

Parhaiten tilanne saadaan selville, kun koko karu totuus paljastuu. Näin ollen seurantaa tehdessä ei vielä pidä tehdä mitään korjauksia tai muutoksia rahankäyttöön, vaan ainoastaan tarkkailla ja kirjata menot (ja tulot) ylös. Seurantavaihetta kannattaa tässä tapauksessa jatkaa esimerkiksi 2-3 kuukautta, jotta tilastotietoa on tarpeeksi. Toki seurantaa voi tehdä takautuvastikin, mikäli kuitit ostoista on tallessa tai jos käyttää voittopuolisesti korttimaksua tai muuta sellaista maksumenetelmää, jossa dokumentointi on automaattista.

Pakollisten kulujen listaaminen ja muokkaaminen

Kun seurantavaihe on valmis, on aika listata pakolliset kulut. Moniin näistä pakollisista kuluista on inflaatio ja muut syyt vaikuttaneet huomattavasti, mikäli edellisestä budjetin tarkistuksesta on esimerkiksi useampi vuosi aikaa. Pakollisia kuluja ovat luonnollisesti asumismenot, eli vuokra tai omistusasunnon ollessa kyseessä mahdollinen vastike, asumiseen liittyvät verot, sähkö, internet, puhelinlasku, mahdolliset säännölliset lääkkeet, vakuutukset jne. Monella on myös auto, joka tuo useita pakollisia kuluja osakseen verojen, vakuutusten ja kilometrikorjausten muodossa. 

Autosta luopumisen mahdollisuutta kannattaakin ensimmäisten asioiden joukossa harkita, mikäli haluaa budjettiin pelivaraa. Julkisen liikenteen käyttäminen tulee huomattavasti edullisemmaksi ja on tietenkin ympäristöllekin ystävällisempää. Jos kyseessä on vanhan budjetin päivitys, huomaat varmasti tässä vaiheessa, että pakollisiin kuluihin menevä summa on eri luokkaa, kuin se oli vielä muutama vuosi sitten. 

Pakollisten kulujen karsiminen on joiltakin osin mahdotonta, mutta autoasian lisäksi myös sähkösopimukset ja liittymäsopimukset on mahdollista kilpailuttaa, kun ne ovat katkolla ja sama koskee myös vakuutuksia. Mikäli sinulla on useampia lainoja, voi lainakuluihin vaikuttaa esimerkiksi pyrkimällä yhdistämään lainoja. Tällöin lainanhoitokulut voivat pienentyä huomattavasti.

Muuttuvien kulujen listaaminen ja muokkaaminen

Samoin kuin pakolliset kulut, myös muuttuvat kulut ovat todennäköisesti edellisestä budjetista kasvaneet huomattavasti inflaation vaikutuksen vuoksi. Harrastusmaksut ovat nousseet, kuten myös eri ruoka-aineiden ja vaatteiden hinta. Muuttuvien kulujen kohdalla pelivaraa on enemmän. Harrastaa voi muuallakin kuin kalleimmissa palloiluhalleissa, viime kädessä vaikkapa ilmaiseksi lenkkipolulla. Aina ei ole pakko ostaa sitä tyyreintä juustoa ja vaatteissa monet halvemmat merkit ovat laadultaan yhtä hyvää tasoa kuin ison brändin vaatteet. 

Mikäli autosta luopuminen ei tunnu järkevältä, on auton kuluja kuitenkin mahdollista suitsia, käyttämällä autoa säästeliäämmin. Nykyisillä polttoaineen hinnoilla ei kannata aivan jokaiselle reissulle lähteä autolla. Muuttuvia kuluja budjetoidessa on hyvä mahdollisuuksien mukaan jättää varaa myös satunnaisille yllätyskuluille, kuten kodinkoneiden rikkoutumisille tai hoitoa vaativille tapaturmille. Näihin vuosittain kuluvan summan arvioiminen voi olla vaikeaa, mutta niiden kokonaan unohtaminen on huomattavasti pahempi virhe, kuin väärä arviointi. 

Tulojen listaaminen ja muokkaaminen

Mikäli edellisen budjetin laatimisesta on jo aikaa, on luultavasti myös tulopuolen summat liian pieniä nykyhetkeen nähden. Inflaatio nimittäin vaikuttaa myös muun muassa palkkoihin ja tukiin. Pitkään samassa työpaikassa olevat saavat usein vuosiensa myötä korotusta palkkoihin tai lisiin ja myös erilaisia tukia, kuten elatustukia, lapsilisiä ja asumistukia tarkistetaan ylöspäin aina silloin tällöin. Mahdollisien omistusten tuomat korkotulot tai osinkotulot ovat myös saattaneet muuttua edellisen budjetoinnin jälkeen. 

Tuloihin on hiukan vaikeampaa vaikuttaa suoraan, kuin menoihin, mutta ei sekään mahdotonta ole. Mikäli ammatti on sopiva, voi olla mahdollista pyytää ylimääräisiä työvuoroja tai työvuorojen vaihtamista rahakkaampiin pyhä-, ilta- tai yövuoroihin. Yksikin yövuoro lisää kuukaudessa tuo mukavan lisärahan budjettiin ja tuon voi monessa ammatissa saada pysyväksi muutokseksi vuoroihin ja sitä kautta myös pysyväksi muutokseksi budjettiin.

Viimeisimmät artikkelit

Scroll to Top