Milloin lainojen yhdistäminen on järkevää

Lainojen yhdistäminen

Nykyään on runsaasti tarjolla lainojen yhdistämismahdollisuuksia. Niin pankit kuin rahoituslaitoksetkin kilvan mainostavat tätä mahdollisuutta. Tämä kuulostaa varsin kätevältä vaihtoehdolta jos on tullut kerrytettyä itselleen paljon erilaisia lainoja. Useat erilliset velat aiheuttavat paljon erilaisia kulu- ja käsittelymaksuja sekä korot tietysti juoksevat jokaisessa velassa. Tämä tekee kartalla pysymisestä vaikeaa ja omien menojen suunnittelusta ja budjetoinnista hankalaa.

Jos on maksettavana jo vanhoja pikavippejä, kulutusluottoja, osamaksuvelkoja, autorahoitusmaksuja ja niiden hallinta alkaa olla jo melko hankalaa, kyllähän tuollainen lainojen yhdistämisvaihtoehto kuulostaa kuin taivaan lahjalta.

Mutta kuinka kannattavaa lainojen yhdistäminen tosiasiassa on? Ja missä tilanteessa sitä kannattaisi harkita?

Kun erilaisia lainoja on useita

Konkreettisin etu on se, että yhdistelylainan myötä todennäköisesti tulet säästämään ihan selvää rahaa, sillä onhan se kalliimpaa maksaa montaa erillistä lainaa korkoineen ja kuluineen kuin vain yhtä isompaa.

Myös lainan maksaminen helpottuu, kun ei tarvitse jokaiselle velkojalle maksaa erikseen eikä tarvitse muistaa montaa eräpäivää vaan ainoastaan yksi ja ainoa. On myös helpompi pysyä kärryillä paljonko velkaa on jäljellä ja paljonko sitä on jo lyhennetty. Ei siis enää korkeaa laskupinoa jolloin pitää laskea kaikista erikseen jäljellä olevat summat ja lyhennykset. Omien menojen suunnittelukin on helpompaa kun tililtä lähtee vain yksi maksusuoritus usean maksun sijasta.

Sisällysluettelo

Kun myös puolisolla on velkaa

Mies miettii

Yhdistelylainasta voi olla hyötyä myös koko perheelle sillä voit yhdistää lainasi puolison kanssa. Jos teille molemmille on kertynyt runsaasti velkoja henkilökohtaisesti sekä yhteisesti, tämä on hyödyllinen vaihtoehto.

Uuden lainan kokonaiskustannukset ovat pienemmät

Tämä on tärkein kriteeri. Yhdistelmälainaa kannattaa hakea vain, jos uudesta lainasta aiheutuvat kokonaiskustannukset ovat pienemmät kuin kaikista vanhoista veloista aiheutuneet korkojen ja kulujen yhteenlasketut kustannukset. Yhdistelylaina ei siis kannata hakea jos kulut ja korot ovat silti pienemmät vaikka velkoja olisikin useita.

On siis tärkeää laskea kaikki avoimet lainat yhteen sekä niiden aiheuttamat korko- ja kulumenot ja verrata sitä mahdollisen yhdistelmälainan kustannuksiin. Omat luvut on aina tiedettävä sillä luvut eivät valehtele. Ei ole kovin järkevää niputtaa vanhoja lainoja yhdistelylainaan, jos sinulla ei ole aavistustakaan paljonko edes olet velkaa.

Usean lainan maksaminen tuottaa ongelmia

Monen velan hoitaminen voi aiheuttaa ongelmia kuten vaikeuksia noudattaa maksusuunnitelmia, jolloin eräpäivät tulevat ja menevät etkä pystykään kaikille velkojille maksamaan ajoissa. Tästä aiheutuu ylimääräisiä kuluja muistutusmaksujen ja perintäkulujen muodossa.

Haluat joustavamman takaisinmaksuaikataulun

Jos haluat pelivaraa ihan vain tavallisten arkikulujen maksamiseen, yhdistelylainalle on useimmiten mahdollista saada pienempi kuukausierä kuin nykyisillä lainanlyhennyksilläsi. Muista kuitenkin varmistaa tällaisessa tapauksessa että yhdistelylainan takaisinmaksuaikataulu on järkevästi mitoitettu, sillä jos laina-aika on liian pitkä, se nostaa aina kokonaiskustannuksia. Aina tulee huomioida kokonaiskustannukset, älä siis takerru pelkkään kuukausierän suuruuteen.

Olet vaarassa menettää luottotietosi

Sinulla saattaa olla tilanne että sinulle on kertynyt useita eri lainoja ja sitten jäätkin työttömäksi. Jos taloutesi on ollut jo valmiiksi tiukille vedetty, on vaikeaa maksaa lainoja samalla tavalla ansiosidonnaisesta. Kauhuskenaariossa et pääsekään uudelleen töihin ja putoat Kelan työttömyyspäivärahalle jolloin uhkana on jo maksujen viivästyminen ja siirtyminen oikeudelliseen perintään. Ja silloin menetät vielä luottotietosikin jonka myötä elämäsi vaikeutuu huomattavasti.

Tällöin yhdistelylaina on järkevä vaihtoehto, sillä kulut ja korot laskevat ja maksat pienempää kuukausierää. Saattaa olla, että kokonaiskustannukset nousevat mutta tällöin pitää punnita mikä vaakakupissa painaa enemmän, puhtaat luottotiedot vai hieman pienemmät kokonaiskustannukset.

Näin toimien olisi kuitenkin mahdollista saada pitää luottotietonsa ja välttää uudet vaikeudet.

Oma talous pitää suunnitella

Useimmiten lainojen yhdistämisestä on monia hyviä kokemuksia. Monet yhdistävät lainansa yhdeksi lainaksi selkeyttääkseen omaa talouttaan ja vähentääkseen lainoista aiheutuvia kuluja. Kokemusten mukaan lainojen yhdistäminen on säästänyt rahaa ja tehnyt lainojen takaisinmaksusta paljon helpompaa. Lainojaan yhdistäneet henkilöt ovat kokeneet yhden kuukausilaskun maksamisen paljon selkeämmäksi ja helpommaksi kuin useiden kuukausilaskujen maksamisen.

Oli yhdistelylainan hakemiselle syynä mikä tahansa, kaikkein tärkeintä on suunnitella takaisinmaksu ja oma taloutensa niin että maksusuunnitelman mukainen eräsumma on aina mahdollista maksaa. Vaikka tarjolla olisikin vaikka mitä erilaisia vaihtoehtoja, se ei tarkoita sitä että voisit kikkailla maksujen kanssa loputtomiin. Jossain vaiheessa ne on aina kuitenkin maksettava.

Viimeisimmät artikkelit

Scroll to Top