Iskikö 40 asteen autokuume? Lue tämä ensin!

Autokuume

Autokuume iskee monelle yleensä keväällä, kun lumet sulavat ja maantien kutsu alkaa kuulumaan voimakkaammin kuin talvella. Autokuumeen kouriin joutuneen ei ole syytä hakeutua lääkäriin, vaan tarvittava hoitokeino löytyy yleensä autokaupasta. Huomioi kuitenkin, että kuumeisena potilaana olet vaarassa tehdä vähemmän viisaita autokauppoja, joista kärsit sitten myöhemmin syksyllä. 

Autokuume on monille jokavuotinen tauti, joka iskee yleensä keväällä. Autokuumeisen ei kuitenkaan kannata hakeutua sairaalahoitoon, vaan yleensä apu löytyy autokaupasta. Kuumeinen potilas on tosin hyvin altis tekemään tyhmiä autokauppoja, jotka ilmenevät syksyn saapuessa ostokrapulana. 

Auto on kuitenkin välttämättömyys monissa paikoissa, sillä välimatkat ovat pitkät ja monessa paikassa julkiset kulkuneuvot ovat vain katoavaa kansanperinnettä. Isompien kaupunkien keskustassa pärjää mainiosti ilman autoakin, mutta heti kun tulee asiaa maaseudulle, autosta tuleekin varsin tarpeellinen asia. 

Myös lasten harrastuksiin kuljettaminen vaatii yleensä omaa autoa, samoin pitää viedä lapsia hoitopaikkaan ja itsensä työpaikalle. Jos julkisia kulkuneuvoja ei ole mailla eikä hameilla, niin pakkohan sitä on auto hankkia. 

Pihassa saattaa olla jo auto, mutta silti iskee kuume. Ehkä auto on elämänsä ehtoopuolella, ehkä se on manuaalivaihteinen ja tuleekin vastustamaton halu saada automaattivaihteinen auto. Tai sitten se on vaan… Niin no, vanha. Nenään jo leijailee uuden auton tuoksu ja sitä alkaa tutkailemaan jo erilaisia lainavaihtoehtoja, jotta pääsisi tuoreemman auton kyytiin. Voi olla myös että urheiluauto tai museoauto kiinnostaa, jotta pääsee kauniina kesäpäivänä viilettämään. 

Ennen kuin lähdet autokaupoille, lue nämä vinkit:

Mistä rahoitus autokaupoille?

Usein suomalaiset ostavat käytetyn auton uuden sijasta, sillä ei ole houkuttelevaa laittaa useita kymmeniä tuhansia euroja uuteen autoon. Ostitpa autosi mistä tahansa, tarkista ensin oma rahatilanteesi. Löytyykö sinulta auton ostoon tarvittava summa sukanvarressa tai tilillä valmiina? Ja jos ei, mistä voisit hakea auton ostoon lainaa?  

Kaikki autoliikkeet tarjoavat käteiskaupan lisäksi myös rahoitusta. Maksukyvyn mukainen kuukausierä on toki tärkeää määrittää, mutta myös todelliset rahoituskulut on myös hyvä selvittää. Korkeat korot voivat aiheuttaa vuosien kuluessa ikävän tilanteen, jossa auton arvo on alempi kuin jäljellä oleva rahoitus. Jaiks! 

Joskus saatetaan mainostaa epätodellisen alhaisia korkoja, jotka nousevat kuitenkin aivan eri tasolle, kun kuukausierän päälle läväytetään laskutus- ja muut kulut. Ne voivat pahimmassa tapauksessa olla jopa kymmeniä euroja kuukaudessa, ja niiden johdosta vuosikorko voi tuplaantua. Muista siis aina tarkistaa todellinen vuosikorko!

Edullisempaa olisi hakea vaikkapa vakuudellista pankkilainaa. Jos vakuuksia ei kuitenkaan löydy, yhtenä mahdollisuutena on hakea vakuudetonta kulutusluottoa. Jos olet onnekas, voit saada kuluttoman ja korottoman ensilainan.

Lisäksi eri automallien vakuutusmaksuissa voi olla ehkä hieman yllättäviäkin eroja. Voit saada yhden auton vakuutettua 500 eurolla vuosi ja toiseen uppoaakin tonnin verran. Huomaathan, että auton myyntihinnalla ei ole mitään tekemistä vakuutuksen hinnan kanssa. Vaikka autosi maksaisi muutaman tonnin, myös sen vakuutus voi maksaa tonnin vuodessa. Vertaile myös eri vakuutusyhtiöitä, sillä samansisältöisen vakuutuksen hinta voi heittää vuodessa jopa 100-200 euroa. Myös autoliikkeet välittävät vakuutuksia, joten kannattaa kysyä tarjous myös liikkeestä.

Tärkeää on myös varmistaa, milloin auto on katsastettu ja milloin seuraava katsastus on tulossa. Testaa myös kaikkien valojen ja sähkölaitteiden toiminta. Mitä vanhempi auto on kyseessä, sitä enemmän todennäköisesti kuluu rahaa korjauskustannuksiin. Huoltokirja on tärkeä huomioitava asia, vaikka usein syynätään enemmän korin naarmuja tai istuimissa olevia tahroja. 

Säännöllisesti huollettu auto tarjoaa huolettomampaa menoa kuin auto, johon ei ole tehty ajallaan vaikkapa jakopääremonttia tai öljynvaihtoväli on venynyt luvattoman pitkäksi. Huoltohistoriassa olevien aukkojen tai huoltokirjan puuttumisen tulisi soittaa hälytyskelloja. Mikäli kellot soivat, käänny kannoillasi ja jatka etsintää muualta.

Kun unelmiesi auton hankintahinta sekä mahdollisten remonttien arviosumman, voitkin alkaa kilpailuttamaan lainoja. Muista jälleen tarkistaa todellinen vuosikorko, sillä mitä pienempi todellinen vuosikorko on, sitä halvemmaksi laina muodostuu. 

Mitä muuta pitää huomioida?

Ja nyt kun suosikkiauto on selvillä ja rahoitusasiatkin järjestyneet, aletaanpa hieromaan kauppoja. 

Traficomin nettisivuilta saat helposti selville auton perus- ja historiatiedot varsin edukkaaseen neljän euron hintaan. Sieltä näet auton koko omistus- ja rekisterihistorian ja onko auton verot maksamatta ja se on sen vuoksi poistettu liikennekäytöstä, jolloin sillä ei saa ajaa, ennen kuin verot on maksettu. Jos auto on ollut poissa rekisteristä, se on ehkä voitu myös kolaroida pahasti. Unohda tällaiset autot, ja siirry seuraavaan vaihtoehtoon. 

Jos hinta on molemmille osapuolille sopiva, kauppakirjan voi tulostaa netistä ja sitten vain signeeraamaan. Sinun on kirjattava auton omistajanvaihdos seitsemän päivän kuluessa. 1.3.2021 voimaan tulleen uuden ajoneuvolain mukaan myyjän on mahdollista tehdä omistusoikeuden siirto tekemällä pelkästään luovutusilmoitus, eikä sähköinen varmenne tai rekisteröintitodistuksen kakkososan luovuttaminen ostajalle ole enää välttämätöntä.

Toki sähköisen varmenteen voi halutessaan edelleen tilata Traficomin sivuilta, ja myös sen avulla voit rekisteröidä ajoneuvon itsellesi netissä tai puhelimessa samalla kuin otat autoosi vakuutuksen.

Sitten ei muuta kuin baanalle ja terveisiä Jaanalle!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on email

Viimeisimmät artikkelit

Vieritä ylös