
Kryptomarkkinat matalalla – nouseeko Bitcoin vielä uusiin huippuihin?

Vuosi 2022 on ollut katastrofaalinen talousmarkkinoilla. Useiden osakkeiden lisäksi myös kryptovaluutat ovat lasketelleet pitkän aikaa aina vain alemmas ja alemmas. Mahtaako Bitcoinilla ja niin sanotuilla altcoineilla silti olla vielä potentiaalia nousta takaisin korkeuksiin? Näitä asioita pohdiskelemme tässä artikkelissa.
Moni epäili Bitcoinia alussa
Kun Bitcoin tuli markkinoille ensimmäistä kertaa vuonna 2009, ei monikaan tahtonut uskoa sen potentiaaliin. Ajatus täysin virtuaalisesta valuutasta tuntui monen mielestä naurettavalta, eikä ilmiötä pidetty sen enempää kovin luotettavanakaan. Suurin osa sijoittajista päätti suosiolla jättää uuden sijoituskohteen muiden riesaksi.
Kun Bitcoin ensimmäisen kerran tuli markkinoille, oli yksittäisen Bitcoinin arvo 0,0008 dollaria eli suunnilleen saman verran euroina. On epäselvää, kuinka moni pääsi virtuaalikolikkoon käsiksi tällä hinnalla, mutta mitenkään nopeaa ei valuutan arvonnousu alun perin ollut. Jonkin verran netissä kiertää kuitenkin meemikuvia internetpäivityksistä, joissa aikaiset sijoittajat kertovat kärsimättöminä myyneensä Bitcoininsa pois reilun 10 euron hintaan.
Toistaiseksi korkeimman huippunsa Bitcoin saavutti vuoden 2021 marraskuussa, jolloin yhden Bitcoinin arvo oli reilut 56 000 euroa. Kyseessä on kerrassaan astronominen arvonnousu siihen nähden, mistä oltiin alun perin aloitettu.
Sisällysluettelo
Bitcoinin hinta on heitellyt useiden vuosien ajan
Tämän artikkelin kirjoitushetkellä yhden Bitcoinin arvo oli tullut kaikkien aikojen huipuista reilusti alaspäin. Yhden kolikon arvo oli enää noin 17 000 euroa eli alle kolmasosan siitä mitä se oli vain reilu vuosi aikaisemmin. Osalle sijoittajista moinen arvonlasku on herättänyt ajatuksia niin sanotun kryptokuplan lopullisesta puhkeamisesta. Toiset sijoittajat puolestaan ovat todenneet, että tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Bitcoin on hetkellisesti ruvennut kyntämään
Moni markkinoilla puhuu kryptojen syklisestä luonteesta. Bitcoinin huippuja ja pohjia katsellessa ei ole vaikea ymmärtää, mistä tässä on kyse.
- Alle olemme listanneet muutamia poimintoja Bitcoinin suurimmista vuosittaisista vaihteluista:
- 17.9.2020: Bitcoinin arvona 9299 euroa
- 16.4.2021: Bitcoinin arvona 52 840 euroa
- 12.7.2021: Bitcoinin arvona 26 179 euroa
- 13.11.2021: Bitcoinin arvona 56 063 euroa
- 14.12.2022: Bitcoinin arvona 16 698 euroa
Päivämäärälistauksessa näkyy, että Bitcoinilla on tapana käydä korkeana, tulla sitten alas ja nousta jälleen korkeammalle kuin koskaan aiemmin. Tällä hetkellä on tosin nähtävissä suurin aallonpohja kahteen vuoteen, mutta vuosi 2022 on muutenkin ollut monissa mielin katastrofaalinen paitsi maailmanpoliittisesti myös globaalin talouden kannalta.
Kryptovaluuttoja on valtavasti

Bitcoin ei tietenkään suinkaan ole maailman ainoa kryptovaluutta. Markkinoita seuraavan Coinmarketcap-sivuston mukaan tunnettuja kryptoja on maailmassa reilut 22 000 kappaletta. Kokonaisuudessaan kryptomarkkinan arvo oli kirjoitushetkellä 811 miljardia euroa. Tästä kokonaisesta markkina-arvosta Bitcoinilla on selkeästi kaikkein suurin siivu eli 39,5 prosenttia. Toiseksi arvokkain kryptovaluutta puolestaan on Ethereum, jonka arvo koko markkinasta on 18,5 prosenttia. Muut kryptot tulevatkin sitten verrattain kaukana perässä ja omistavat yhdessäkin ainoastaan noin 40 prosenttia kokonaisarvosta.
Muutamia tämän hetken suosituimpia kryptoja ovat esimerkiksi miljardööri Elon Muskin hehkuttama Dogecoin, pari vuotta sitten valtavan nousun tehnyt Shiba Inu sekä valtavan kryptopörssi Binancen nimikkokrypto Binance Token eli BNB.
Kryptot laajentuneet käyttöön esimerkiksi nettikasinoille
Kryptojen alkutaipaleella ilmiötä kritisoitiin laajalti siksi, että kryptoja ei hämäävästä nimestään huolimatta voinut alun perin käyttää lainkaan valuuttana. Nykyään tilanne on kuitenkin toinen, ja useat eri tahot ovat mahdollistaneet kryptojen käytön maksamiseen. Parhaat nettikasinot ovat hyvä esimerkki sivustoista, joilla pystyy enenevissä määrin maksamaan esimerkiksi juuri Bitcoinin, Ethereumin ja Dogecoinin kaltaisilla suosituilla valuutoilla.
Nettikasinoiden lisäksi kryptoille keksitään jatkuvasti uusia käyttökohteita ja -tarkoituksia. Shiba Inulla voi esimerkiksi maksaa valuutan kanssa yhteistyötä tekevissä maailmanlaajuisissa Welly’s-ravintoloissa sekä tietyillä matkatoimistoilla.
Kryptojen nousua povataan tulevaisuudelle
Vaikka vuosi 2022 onkin tehnyt pahaa jälkeä kryptomarkkinalle, pitävät monet asiantuntijat krypton nousua uusiin huippuihin todennäköisenä. Kryptovaluutta on kuitenkin edelleen maailman mittakaavassa varsin uusi asia, joten on vaikea uskoa, että sen tarina olisi vielä läheskään ohi. Kryptot ylipäätään tarjoavat sijoittajille mahdollisuuden vaurastua parhaimmillaan pienilläkin summilla. Tänä päivänä voimme vain nauraa sille, kuinka rikkaita olisimme, jos olisimme lähteneet Bitcoiniin mukaan jo reilu vuosikymmen sitten.
Kryptomarkkinoilla julkaistaan jatkuvasti uusia virtuaalivaluuttoja, joista suurimmasta osasta ei kehkeydy yhtään mitään. Silti joukossa on myös niitä harvoja menestystarinoita, jotka aloittavat mahdollisesti parinkymmenen tuhannen arvoisina pikkuvaluuttoina ja voivat hyvinkin vuodessa tai parissa nousta miljardien arvoisiksi suosituiksi nimiksi.
Yksi asia ainakin on varmaa. Jos kryptovaluuttaa haluaa lähteä ostamaan, koskaan ei pidä sijoittaa enemmän kuin on varaa hävitä. Lisäksi kannattaa aina tehdä rutkasti tutkimusta etenkin turvallisuuden osalta, sillä verrattain suuri osa kryptovaluutoista saattaa hyvinkin olla tähdenlentoja, joiden tarina päättyy siihen, että kehittäjä myy nopeasti koko oman lompakkonsa tyhjäksi isolla voitolla.
Viimeisimmät artikkelit