Bondora kokemuksia 2024 - kannattaa tutustua ennen lainan hakemista

Bondora on virolainen vertaislainapalvelu, jonka kautta on mahdollista saada nopeasti lainaa ilman vakuuksia. Mikäli sinulla ei ole tarvetta lainalle, Bondora tarjoaa myös mahdollisuuden saada korkotuottoa sijoituksilleen. Vertaislaina tarkoittaa, että Bondoran myöntämiin lainoihin on kerätty varat sijoittajilta eli tavallisilta yksityishenkilöiltä kuten sinäkin. Vertaislaina on siis oikeastaan lainaa ihmiseltä toiselle.

Bondora kertoo sivustollaan, sillä olevan tällä hetkellä maailmanlaajuisesti yli 195 000 sijoittajaa, joiden sijoitusten yhteisarvo on noin 578 miljoonaa euroa. Yksityisten ihmisten lisäksi sijoittajissa on myös yrityksiä.

Lainatessasi rahaa Bondoralta, maksat lainasta korkoa, ja näin sijoittajat saavat tuottoa sijoitukselleen. Bondora toimii lainan myöntämisessä välikätenä ja ottaa tästä hyvästä tietenkin oman välityspalkkionsa. Bondora hoitaa kaikki käytännön toimet, eli varmistaa hakijoiden takaisinmaksukyvyn. Näin ollen lainanantajana toimivat sijoittajat sekä lainanhakijat pysyvät toisilleen tuntemattomina.

Millaista lainaa Bondoralta voi saada?

Bondoran kautta voi saada 500–10 000 euron kertalainan ilman vakuuksia tai takaajia. Laina-aika vaihtelee 3–60 kuukauden välillä. Bondoran lainalla voi maksaa auton korjauksen, ostaa uuden moottoripyörän tai teettää vaikka asunnon pintaremontin. Tai kyseessä voi olla vaikka autolaina. Kukaan ei kysele, mihin tarvitset lainarahaa. Saat aina vähintään kolme lainatarjousta, joiden joukosta voit valita sopivimman.

Bondoran vakuudettomat lainat sopivat siis jokaiselle, olipa kyseessä sitten unelmien lomareissu tai yritysluotto. Mikään unelma ei ole liian iso, rahoitus löytyy aivan varmasti. 

Miten Bondora lainaa haetaan?

Lainahakemuksen voi tehdä Bondoran verkkosivuilla, jossa ilmoitat haluamasi lainasumman. Voit valita sen 500 euron ja 10 000 euron väliltä. Ilmoita vain sähköpostiosoitteesi, jolloin sinulle luodaan käyttäjätunnus palveluun. Vaihtoehtoisesti voit myös kirjautua käyttäjäksi Facebook- tai Google-tilisi kautta.

Kun olet kirjautunut sisään, sinun pitää tunnistautua verkkopankkitunnuksilla, jotta Bondora voi varmistua kenelle ovat lainaa myöntämässä. Toimita myös Bondoralle sähköisesti tiliote pankkitilin varmistamista varten. Tiliotetietojen perusteella Bondoran on mahdollista tehdä kaikkein edullisin lainatarjous.

Bondora antaa tarkasteltavaksi alustavia lainatarjouksia, joista voit valita sopivimman tai jättää ne vaikka hyväksymättä. Mikäli sopiva tarjous löytyy, saat vielä lopullisen tarjouksen, jonka voit halutessasi hyväksyä puhelimeesi saamasi PIN-koodin avulla. Alustava ja lopullinen lainatarjous voivat erota toisistaan. 

Hyväksymisen jälkeen laina maksetaan sille tilille, jonka palveluun tunnistautumisen yhteydessä on ilmoitettu. Siirto voi tapahtua vielä saman päivän aikanakin, mutta useimmiten rahat näkyvät tilillä seuraavana pankkipäivänä. 

Miten Bandoralta saa parhaan lainatarjouksen?

Bondoran lainaa edullisempi lainatuote on monesti mahdollista löytää vertailemalla tarjontaa. Tämä onnistuu helposti jonkin lainavertailusivuston kautta. Vertailussa on mukana useita rahoituslaitoksia, joiden tarjousten joukosta voi valita itsellesi sopivimman.

Tarkan markan taloudenhoitoon kuuluu pientenkin lainojen kilpailuttaminen mahdollisimman edullisen koron varmistamiseksi. Kannattaakin kilpailuttaa Bondoran vertaamalla sen lainatarjouksia mahdollisimman monen muun pankin tarjouksiin.

Ei siis kannata ihan suorilta hyväksyä Bondoran lainatarjousta, koska vertailemalla voi olla mahdollista löytää tarjous, joka mahdollistaa edullisemman lainakoron. 

Mitä Bondoran lainanhakijoilta vaaditaan?

Kokemuksia Bondoran palvelusta

Yritys Bondoran taustalla

Bondora on perustettu vuonna 2009, ja sen emoyhtiö on Tallinnasta käsin operoiva Bondora Capital OÜ. Bondoralla on myös suomalainen sivuliike Helsingissä. Bondora on eräs ensimmäisiä kansainvälisiä vertaislainapalveluita ja vertaislainojen sijoitusalustoja. Yritys on laajentunut Virosta myös Suomeen sekä Espanjaan, ja näissä kolmessa maassa yrityksen lainoja ovat ottaneet yhteensä yli 992 000 asiakasta. Yhteensä myönnettyjen lainojen arvo liikkuu sadoissa miljoonissa euroissa. 

Bondoran toiminta perustuksena on erittäin vahvasti helppous ja yritys kertookin sivuillaan lukuisista eduistaan perinteisiin pankkeihin. Tällaisia ovat esimerkiksi säästetty aika sekä turhan paperimäärän asiakkaille lähettämisen välttäminen.

Usein kysytyt kysymykset

Bondoran lainat ovat vakuudettomia ja niitä on mahdollista hakea 100–10 000 € summille. Takaisinmaksuajaksi voi valita lyhimmillään 3 kuukautta ja pisimmillään 5 vuotta. Lainan korko riippuu hakijan luottokelpoisuudesta ja haetusta lainasummasta. Alimmillaan Bondora lainan korko on 9,9 % ja korkeimmillaan 20 % vuodessa.

Nimelliskoron lisäksi Bondora perii lainasta 3,65 prosentin hallinnointimaksun, joka voi kuitenkin olla korkeintaan 150 euroa vuodessa. Hallinnointimaksu nostaa lainan todellista vuosikorkoa, joka voi olla 17,11–30,63 %. Varsinkin pienempien lainasummien kohdalla todellinen vuosikorko voi nousta korkeaksi.

Kyllä, Bondora on luotettava paikka hakea lainaa. Lainahakemuksen tehtyäsi parin minuutin päästä saat tiedon, kuinka paljon laina tulisi kokonaisuudessaan maksamaan. Tämän jälkeen voit päättää nostatko rahat vai et. Lisäksi luotettavuutta tuo hyvä usein kysyttyjen kysymysten osio sekä toimiva asiakaspalvelu, vaikkakin vain sähköpostin välityksellä.

Yksityisyys on tärkeää ja lainanhakijan turvallisuus on Bondoran ykkösprioriteetti. Kaikki toimittamasi tiedot pidetään luottamuksellisina suojatuilla palvelimilla. Bondora ei luovuta tietoja asiakkaasta, lainahakemuksista tai lainasopimuksista kolmansille osapuolille. Tietoja luovutetaan ainoastaan tietosuojakäytännön mukaisesti silloin, kun se on Bondoran laillinen velvollisuus. 

Bondora ei kysele mihin aiot käyttää hakemasi lainan, joten ei tarvitse keksimällä keksiä käyttökohdetta lainahakemukseen. Kyllä aikuinen ihminen tietää, mitä rahoillaan tekee eikä se kuulu muille.

Bondoran lainaa voi käyttää myös, mikäli tarpeesi on yhdistelmälaina. Joten mikäli sinulla on ennestään enemmänkin erilaisia kulutusluottoja, ne kannattaa yhdistää yhdeksi ainoaksi lainaksi. Tällöin ei tarvitse muistaa monen eri lainan eräpäiviä ja säästää sievoisen summan erilaisissa kuluissa ja koroissa. Varsinaista yhdistelylainaa Bondora ei siis tarjoa, mutta sinä voit lainan käyttää velkojen yhdistämiseen niin halutessasi.

Bondoran isona plussana on palvelun nopeus ja isonkin summan saa nopeasti tililleen eikä tosiaan tarvitse perustella mihin rahat tarvitaan. Lisäksi maksuaikaa on mahdollista saada pidemmällekin ajanjaksolle.

Bondora joustava laina sopii henkilöille, jotka tarvitsevat rahaa lainaksi nopeasti. Pankeilla on yleensä tiukat ehdot lainojen suhteen ja heidän lainanhakuprosessiin kuluu paljon aikaa. Myös Bondora luonnollisesti varmistaa, että olet oikeutettu hakemaan lainaa, mutta koska heillä on käytössään huipputeknologiaa, he pystyvät tarjoamaan käden käänteessä juuri sinulle sopivan lainan. Bondoralla on saatavilla edulliset korot sekä henkilökohtaiset lainatarjoukset, kuten pankeillakin.

Saatat pitää myös näistä:

Scroll to Top